Nanakorobi yaoki

Moi kaikille!

Ensimmäinen treeniviikko Tokiossa ja Hombu Dojolla on kovassa vauhdissa, joten onkin aika päivittää kuulumisia täältä Shinjukusta. Sunnuntaina lensin tosiaan Tokio-Hanedalle ja sieltä junailin itseni Shin-Okubon asemalle asti. Asemalta ei ollut majoitukseeni kuin vaivaiset puoli kilometriä, mutta kyllä sitä taas muisti, miten tuskaista matkalaukkujen raahaaminen väenpaljoudessa on. Löysin kuitenkin tieni majapaikalleni, joka on tällainen ikään kuin huoneistohotelli. Käytännössä majoitus on siis aidatun ja lukollisen alueen sisällä oleva rivitalo. Majoitus on suomalaisen yksiön kokoinen, joskin moderni. Kaikki hyvin siis! 

Maanantaina aloitin Hombu-urakkani heti Doshun aamutreeneistä. Herätyskello soitti viideltä, ja puoli kuudelta lähdin kävelemään kohti Wakamatsu-chota, jossa Hombu Dojo siis sijaitsee. Noin aikaisin aamulla bussitkaan eivät kulkeneet vielä, ja olin sopinut lainaavani pyörää Konstalta myöhemmin, joten 2 km kävely per suunta oli nyt ainut vaihtoehto päästä treeneihin. Okubon kadut olivat melko tyhjät, joten kävely tuntui lähinnä mukavalta kehon alkuherättelyltä. Hombulle astuessa kaikki oli kuin ennen, maksoin, kumarsin O'Sensein muotokuvalle, myöhemmin myös edesmenneen Doshun Kisshomaru Ueshiban muotokuvalle ja astelin miesten pukuhuoneeseen. Pukuhuone oli tuttuun tapaan melko täynnä jo puoli tuntia ennen harjoitusten alkua - ja sama kohtalo oli myös tatamilla hetken kuluttua. En nyt laskenut, paljonko tatamilla oli väkeä, mutta villi arvio voisi olla, että 50-60 henkeä. Treenit olivat Doshulle tyypilliset, paljon toistoja, ei suuria yllätyksiä. Harjoitusparini oli Hombun vakiokävijä, joskin melko jäykkä kaveri, joten vapaan ja rennon liikkumisen harjoittelu jäi siksikin vähälle. 

Uusia "kotiseutuja"

Maanantaina junailin itseni myös Konstan ja puolisonsa Minnan luokse lainatakseni Konstan pyörää. Konstan ollessa töissä juttelin aikani Minnan kanssa ja puhuimme muun muassa siitä, miten graduointikulttuuri eroaa Suomessa ja Japanissa, erityisesti Hombun tapauksessa. Minna toi hyvin esiin sitä, että monet aikidoa aloittavat käyvät harjoituksissa jopa kuusi kertaa viikossa, jolloin minimiharjoituspäivät tulevat täyteen todella nopeasti. Ei ole lainkaan tavatonta, että shodanin, eli ensimmäisen mustan vyön tason voi saada jo vaikka alle kahdessa vuodessa. Toki harjoittelua se vaatii, mutta Suomessa ehkä sellainen 5-6 vuotta on realistinen tavoiteaika, monella menee kauemminkin. Sain siitä sitten Konstan pyörän kuukaudeksi lainaan ja pyöräilin kotiin. Pyöräily täällä on muuten erittäin jees, sillä pyörällä poljetaan autotien laidassa, eli jalankulkijat eivät ole edessä ja autotkin väistävät melko hyvin. Varovainen saa toki olla, kuten joka paikassa, jos pyörällä liikkuu.

Tiistaina suuntasin Osawa-sensein iltatreeneihin, ja juuri kun pääsin viime kirjoituksessa toteamasta, että Hombulla ei juurikaan opeteta, niin eikö mitä, ensimmäinen puoli tuntia oli hyvinkin yksityiskohtaista teknistä opetusta. Yhtään ukemia ei tehty ensimmäiseen puoleen tuntiin, vaan tutkittiin tiettyjen liikkeiden ja vastaanottojen kehomekaniikkaa. Olipa huiput treenit. Treeniparinani oli tällä kertaa eräs valkovöinen nainen Venäjältä, joten maanantaihin verrattuna hieman erilainen meininki taas. Kuten viime reissullani kirjoitin, todella paljon riippuu aina harjoitusparista, millaiset treenit tulee. Muutoin tiistaista ei ole kovasti kerrottavaa, lähinnä gradua kirjoittaessa meni muu päivä, kuten myös maanantai ja keskiviikko. Viime viikkoina tuli kierrettyä niin paljon Kioton ja Osakan nähtävyyksiä, että nyt muutama päivä lähialueilla riittää. Loppuviikosta voisikin sitten ehkä jalkautua ja käydä esimerkiksi kaupoilla tai jossain nähtävyydessä. Tai kylpylässä.

Pyörä tallessa, oma lukollinen piha

Tänään keskiviikkona luvassa oli sitten se "villi kortti", eli Kuribayashi-sensein treenit, joita en ollut etukäteen varsinaisesti suunnitellut viikko-ohjelmaani. Takanori Kuribayashi -sensei (7. dan shihan) on Hombun pitkäaikainen harjoittelija ja opettaja, jolla on myös paljon opetusmatkoja ympäri maailman. Hänen tyylinsä on voimakas ja suoraviivainen. Sen sain tänään itsekin todistaa, sillä hymyilevä sensei tuntui pyyhkivän meillä kaikilla lattiaa olematta kuitenkaan lainkaan kovakourainen tai jäykkä. Oma harjoitusparini oli tällä kertaa japanilainen iäkkäämpi mies, jonka ukewaza oli ehkä hieman vaikeaa, mutta tekniikan suorittajana hän oli kyllä ihan taitava. Kuribayashi-sensei kävi tosiaan pariinkin kertaan tekemässä kaikille tekniikkaa, ja siinä aina löysi itsensä aika vikkelästi lattialta jalat kohti kattoa. Se on sitä aikidon syvintä olemusta.

Sain tänään myös kovasti odottamani asian, nimittäin kävin hakemassa Hombun toimistolta nidan-diplomini ja aikidopassini. Normaalisti näitä ei voi noin vain hakea, vaan pitää odottaa niiden postitus Suomeen, mutta nyt, kiitos Suomen Aikidoliiton pääsihteeri Lauran, sain järjesteltyä haun Hombulta itselleni. Se ei ollut mikään kovin helppo homma, joten ehkä lukijoiden ei kannata tällaisesta haaveilla, vaan odottaa kiltisti diplomin saapumista Suomeen... Kiitos Laura!

Diplomissa sanotaan suurin piirtein, että tälle henkilölle on myönnetty 2. dan aikidossa, allekirjoitus aikido Doshu Ueshiba Moriteru

Huomenna suuntaan Dojo-chon aamutreeneihin. Vauhtia ja toistoja ei varmasti tule puuttumaan. Perjantaina Hombu onkin kiinni, sillä Japanissa kevätpäiväntasaus on kansallinen vapaapäivä. Lauantaina luvassa on näillä näkymin Yokota-sensein iltapäivätreenit. Mutta sunnuntaina onkin luvassa sitten ihan jotain muuta! Lähden aikaisella junalla kohti Igarashi-sensein Hashimoto Dojoa, jossa luvassa on aamutreenit. Aamutreenien jälkeen pääsen seuraamaan heidän dojollaan pidettäviä vyökokeita (kyu ja dan), tätä odotankin kovasti. Vyökokeiden jälkeen siirrymme läheiseen izakaya-ravintolaan syömään ja jo hieman ennakkoon juhlistamaan Igarashi-sensein 80-vuotisjuhlia. Tulee varmasti upea päivä! Siitä ja muista kuvioista kerron sitten viikonvaihteessa lisää, joten kuulumisiin!

Mikko