Seikō no kagi wa doryoku

Moikka kaikille!

Muutama päivä taas vierähtänyt ja aika päivittää, mitä on tapahtunut täällä päin. Maanantaina viimeisen kirjoitukseni jälkeen oli illalla (yöllä) edessä vielä eräs Teams-kokous Suomeen, joten nukkumaanmeno meni melko myöhään. Tiistaina tulikin sitten nukuttua vähän pidempään. Vaikka kaikki ei sitä uskoisikaan, niin olen täällä ollessa myös muistanut opiskella, ja siitä tuli tiistaina mukava muistutus, sillä täysin Tokiossa kirjoitetusta esseestä pamahti arvosanaksi 5. Eli Japanissa olo on todistetusti hyväksi myös yliopisto-opinnoille! 

Tiistai-iltana suuntasin Osawa-sensein illan harjoituksiin. Osawa-senseistä täytyy kertoa sen verran, että Osawa-nimi on ollut Hombu Dojolla pitkään tunnettu, sillä nykyisen Hayato Osawan isä Kisaburo Osawa oli Hombun pitkäaikainen opettaja, toisen Doshun Kisshomaru Ueshiban tärkeä neuvonantaja ja myös Hombun entinen Dojo-cho, ennen kuin nykyinen Doshu Moriteru Ueshiba otti Dojo-chon roolin vuonna 1986. Kisaburo Osawa kuoli vuonna 1991 ja hänellä oli 9. dan -vyöarvo sekä luonnollisesti shihan-arvonimi. En tiedä, paljonko Hayato Osawa -sensei on isänsä oppeja verenperintönä saanut, mutta erittäin teknisesti taitava ja suosittu ohjaaja hän on. Olen tässä viime aikoina pohtinut, miten osittain on harmi, että Hombu Dojo ei myönnä pitkäaikaisille ammattiopettajilleen enää 9. dan -vyöarvoja. Aikanaan näitä jopa 10. daniin asti yltäviä arvoja myönsi kyllä O'Sensei Morihei Ueshiba, mutta nykyään ainut elävä Aikikai 9. dan on Hiroshi Tada -sensei. Ymmärtäähän sen, että siinä on suuri symbolinen arvo, mutta jotenkin silti tuntuu harmilliselta, ettei asiaa viedä eteenpäin. Esimerkiksi hyvin tunnettu ohjaaja Shoji Seki (8. dan shihan) jäi juuri viime viikolla eläkkeelle aikido-opettajan uraltaan, ja hän on opettanut aikidoa Hombulla jo ainakin 53 vuoden ajan (ja harjoitteluvuodet sitä ennen siihen päälle). Toisin sanoen, jos koko työuran tekeminen Hombulla ei riitä, mikä riittää? Aikidoa ulkomaille vieneistä nykyään elävistä opettajista 9. dan on tosiaan vain Tada-senseillä (Eurooppa), mutta esimerkiksi erittäin tunnetut ja jo edesmenneet opettajat Yamada-sensei (USA) ja Yamaguchi-sensei (Eurooppa) eivät koskaan ehtineet saada 9. dan -arvoa. Kaiken lisäksi se, jos jopa Hombun pääopettajien vyöarvokaari päättyy sinne 8. daniin, niin ulkomaisten opettajien on erittäin vaikeaa edetä 7. dania pidemmälle. (Todellisuudessa kaikki 4. dania korkeammat arvot kertovat jo aikidolle omistautumisesta.)

No joo, se siitä filosofisesta aikido-pohdinnasta. Palataan vielä tiistaihin ja Osawa-sensein treeneihin, nimittäin minulla kävi aivan huikea tuuri, sillä minut parikseen nappasi Guillaume Erard -sensei (6. dan shihan). Hän on ranskalainen aikido-opettaja, joka asuu Japanissa ja johtaa omaa dojoaan Yokohamassa. Hän on myös kirjoittaja ja tutkija, joka on erikoistunut aikidon historiaan sekä japanilaisiin budolajeihin, hänellä on korkea vyöarvo myös Daito-ryu Aiki-jujutsussa. Erard-sensein YouTube-videot ja haastattelut ovat lähes koko aikidomaailmalle tuttuja. Olen tässä taannoin todennut, että aikidotreeneissä tulee aina hiki, mutta ei yleensä varsinaisesti hengästytä, kuten esimerkiksi juostessa tai crossissa hengästyttää. No, voin kertoa, että nyt hengästytti, koko tunnin. Oli mainio kokemus, mutta olipahan myös hikistä hommaa! Guillaume Erardista tuli myös mieleen ajatus siitä, että miten hienoa olisi toteuttaa Suomen Aikidoliittona suomalaisten tunnetuimpien aikido-opettajien haastattelut esimerkiksi podcastina. Eli jos nyt joku liitosta lukee tätä ja innostuu, niin minuun saa olla yhteydessä..!

Gradun tekoa ja lattea kahvilassa

Keskiviikkona pääsin vihdoin palaamaan gradun kimppuun, kun olin saanut ohjaajaltani viimeiset gradukommentit. Menin tekemään gradua läheiseen kahvilaan ja sillä reissulla vierähtikin sitten useampi tunti. Illalla suuntasin Kuribayashi-sensein treeneihin, ja päädyin kolmen hengen porukkaan treenaamaan. Porukassa oli lisäkseni japanilainen iäkkäämpi mies, joka ei puhunut englantia, ja walesilainen nuori mies, jonka perhe oli katsomassa harjoituksia. Treenit olivat kyllä perin hyvät, mutta niihin toi ehdottomasti oman mausteensa se, että tämä walesilaispoika ei ollut erityisen taitava esimerkiksi liikkumisessa tai lyönneissä, ja kun joko ryhmämme japanilaismies tai Kuribayashi-sensei yritti neuvoa, niin eihän siitä tullut mitään. Senseitä alkoi jo hieman turhauttaa, kun hän yritti neuvoa poikaa englanniksi, mutta tämä ei ymmärtänyt. Sensei kysyi (kahdesti), mistä poika on kotoisin ja kun tämä vastasi, että "United Kingdom", niin sensei tokaisi, että niin, eikös sinun sitten kuuluisi ymmärtää englantia... Sopivissa hetkissä juttelin walesilaispojan kanssa ja lohdutin, että japanilaisten englannista voi olla joskus hankalaa saada selvää. Harjoitusten jälkeen pojan perhe kävi kiittämässä moneen kertaan ja he olivat tosi iloisia, että olin auttanut tätä poikaa. 

Keskiviikkoa väritti myös hakama-haasteeni. Olin jo varmaan viikon ihmetellyt sitä, että alaselkä kipeytyy ukemia tehdessä ja syytin vaivasta Hombun kovaa tatamia, mutta sitten tajusin, että vika onkin murtuneessa hakaman selkäosassa, koshitassa. Koshita oli murtunut useampaan osaan ja kun tein ukemeita, olivat osat päällekkäin ja lomittain sitten satuttaneet selkääni. Otin yhteyttä lähellä olevaan budoliikkeeseen, Iwata co'on, joka nettisivuillaan kertoi korjaavansa hakaman osia. He kuitenkin vastasivat, että korjaavat vain oman tuotemerkkinsä hakamia, ja minun tuotteeni oli Meijin Budo Shopin kautta Fuji Darumalta Nagoyasta hankittu hakama. Nyt tulee täysin maksamaton mainos, mutta asian lopulta ratkaisi Meijin Budo Shopin Jarin kanssa käyty konsultaatiokeskustelu, jossa Jari kannusti avaamaan koshitan helpot ompeleet ja ottamaan kovikelevyn pois ja korvaamaan sen jollain sopivalla osalla. Tein näin ja löysinkin kovikeosan murtuneena ainakin kuuteen osaan. Päätin kokeilla muoviliimalla liimailla koshitan osia yhteen ja tukea rakenteen pahvia vasten molemmin puolin, ja se toimi, ja kovikeosasta tuli taas taivutusta kestävä ja tukeva. Ilta menikin sitten koshitan reunoja takaisin ommellessa. Mutta siis - kiitos Jari / Meijin Budo Shop!

Hetki ennen koshitan ompelua kasaan - välillä meinasi usko loppua

Tämän aamun eli torstain osalta teinkin sen päätöksen, että Dojo-chon 6.30 treenien sijaan suuntaan Osawa-sensein 8.00 harjoituksiin. Tai no... niin taas luulin. Hombulla oli jonkin sortin ohjaajapalaveri, johon myös Osawa-sensei osallistui, joten 8.00 harjoitukset ohjasi - rumpujen pärinää - Dojo-cho. Eipä siinä, menevät treenit oli. Harjoitusparinani oli japanilainen iäkkäämpi mies, joka oli harjoitellut aikidoa yli 30 vuotta. Näitä herroja tuntuu yhdistävän usein se, että tekniikka on vahvaa, mutta ukewaza on jäykkää. Pitää siis sopeutua. Sain tänään myös graduni laitettua palautukseen, eli kyllä, noin kuukauden päästä odottaa yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto!

Tänään on myös muutenkin kiva päivä, sillä kaksi suomalaista ystävääni saapuvat Tokioon. Suunnitelmissa on siis aktivoitua hieman kiertelyn suhteen nyt, kun on seuraa ja koulujututkin ovat yhtä tenttiä vailla takanapäin. Huomenna on suuntana Miyamoto-sensein treenit, lauantaina taas Yokota-sensein. Sunnuntaina on vapaapäivä. Mukavaa viikonloppua sinne teillekin kaikille!

Mikko