Ame futte ji katamaru

Moikka vaan taas! Ajattelin tässä tekstissä kirjoitella lähinnä kokemuksista viime päivien treeneistä ja muista ajatuksista, joita päässä on pyörinyt.

Äänestämässä Suomen Suurlähetystöllä

Keskiviikkoaamuna suuntasin tosiaan ensimmäistä kertaa Doshu ('Master of the Way') Moriteru Ueshiban ohjaamiin harjoituksiin, ja, no, olihan se kyllä kokemus. Ensinnäkin, on jo itsessään aika mieleenpainuva kokemus kävellä kuudelta aamulla (Suomen aikaa keskiyöllä) Shinjukun katuja kohti Hombua. Toisekseen, kun astui miesten pukuhuoneeseen, saattoi todeta, että joku muukin halusi Doshun treeneihin... Tatamilla oli harjoitusten alkaessa oikeasti varmaan 100 ihmistä. Hombun päätatamilla on ilmeisesti 105 tatamipalaa, eli se on keskimäärin kaksi palasta tatamia per harjoituspari. Siinä, kun alkaa iriminagea tehdä, saa olla aika varovainen, ettei kolise. No, kolmanneksi, tuntui jotenkin älyttömältä istua siinä rivissä, kun opettaja sitten saapui. Doshu on aikidon harrastajille vähän samanlainen hahmo kuin tavan kansalaisille tyyliin Bruce Lee tai Chuck Norris. Ihan kuin jossain elokuvassa olisi ollut, selän takaa nousee aurinko ja tuo lähinnä videoista ja valokuvista tuttu mies alkaa ohjata harjoituksia.

Shibuya

Tänään, torstaiaamuna kävelin samaan kellonlyömään taas kohti Hombua. Väsytti kyllä jo eilistä enemmän ja onkin ihan hyvä, etten ollut suunnitellut enää huomiselle perjantaille aamutreenejä. Nyt oli vuorossa Waka-Sensei ('Young Master') Mitsuteru Ueshiban ohjaamat harjoitukset. Waka-Sensei on nimitys, jota Doshun seuraajasta käytetään, mutta hän on myös Hombun Dojo-cho eli "Dojon johtaja". Dojo sanana itsessään on japania ja tarkoittaa "tien paikkaa", eli käytännössä harjoitteluun tarkoitettua rakennusta. Dojo-chon treeneistä sanotaan, että niistä ei vauhtia puutu, ja se piti myös paikkansa. Harjoittelijoita oli vähän Doshun treenejä vähemmän, mutta silti tatami tuntui olevan täynnä. Näissä treeneissä tehtiin muun muassa suwariwazaa, eli polviltaan tehtävää tekniikkaa ja aloinkin huomata, että kolme peräkkäistä päivää Hombun suhteellisen kovilla tatameilla alkoi jo tuntua polvissa. Pitääkin jo nyt ihan sen takia miettiä, olisiko huomenna perjantaina ensimmäinen aikidovapaapäivä.

Meiji-pyhätölle johtava torii

Oli aikidovapaapäivä tai ei, aika paljon tulee täällä käveltyä. Tokion metro- ja junaliikenne on huippulaatua, mutta askeleita tulee myös aika lailla vahingossa. Keskiviikkona ja torstaina on tullut molempina päivinä reilu 13 000 askelta, mikä on toki vielä ihan inhimillinen määrä, mutta se kaikki liikkuminen on sitten aikidon päälle. Täytyy vähän miettiä tuota huomista, meneekö iltatreeneihin vai ei, mutta lauantai ja sunnuntai on ainakin treenipäiviä. :)

Nähtävyyksiä täytyy yrittää pyöriä katsomassa rauhalliseen tahtiin. Tähän mennessä on tullut pyörittyä enimmäkseen Shinjukun kaupunkialueella, mutta kävin myös Shinjuku-gyoen -puutarhassa, Shibuyassa Hachikon patsaalla ja Senta gai -risteyksessä sekä Meiji-pyhäköllä. Aika paljon olisi vielä nähtävää ja koettavaa, mutta onhan tässä vielä kolme viikkoa aikaa.

Ostin pyhätöltä myös pakollisen turistiamuletin teemalla "peace of mind"

Laitetaan nyt vielä loppuun kolme mieleen juolahtanutta huomiota näin ensimmäisten päivien jälkeen:

1. Monelle varmaan itsestäänselvyys, mutta täällä kun on vasemmanpuoleinen liikenne, niin täällä myös kävellään vasenta puolta. Eli siis esimerkiksi liukuportaissa seistään vasemmassa reunassa, ei oikeassa. Jalkakäytävällä myös vasen reuna ym.
2. Japanilaiset on tosiaankin ystävällisiä, mutta uskoisin, että vain silloin, kun heitä kunnioitetaan ja heillekin ollaan ystävällisiä. Eli siis vähän sama kuin suomalaisissa, eikö? Hombulla harjoittelukin on tuntunut todella mukavalta, vaikka raskasta onkin; Doshun ja Dojo-chon treeneissä sain japanilaiset parit ja molemmat olivat ystävällisiä ja avuliaita.
3. Aikaero on muuten aika helppo juttu, mutta varsinkin, kun on herännyt jo 5.30 aamutreeneihin ja on takaisin hotellilla 7.00, niin tekisi mieli jo hoitaa asioita Suomeen päin tai muuta vastaavaa, mutta siellä eletään ihan synkintä yötä vielä. Suomessa herätään vasta, kun täällä on jo iltapäivä. Illalla suomalaisiin nähden nukkumaan meneminen ei niinkään tunnu miltään.

Noniin, se siitä taas tällä kertaa, jatketaan parin päivän päästä! :)

Mikko